Rosa


torstai 29. syyskuuta 2011

Meitä on monneksi

The Sienibänd

 




pienet sievät sienet / laulavat pihallani
laulavat lauluissani
laulavat pihallani

maanantai 26. syyskuuta 2011

Symbioosisatuja 2 / One makes two




Istuin ison puun juureen / ja suruni sille lauloin
syän siitä kevyt / lohdutettu




Keijutanssi / Fairydance


kevyt ilma keuhkoissani


keskiviikko 21. syyskuuta 2011

Marttyyrisieni


Näinhän siinä tietysti käy - Maailma on lohduton paikka


Ei se auta, odota, ei ketään


Hylkäsivät minut

Life of a bag / Pussin pohjalta


 





Pussille puheenvuoro:
'"Aika ajoin etsin pohjimmaisia totuuksia"



tiistai 20. syyskuuta 2011

XVII Tähti / The Star


17. The Star, Tähti, L'Etoile Tähden loisteessa veden äärellä oleva neito kuvaa rakkautta, rohkeutta, henkistä voimaa, sielun kauneutta, onnellisuutta ja mielenrauhaa. Se viestittää oikealla tiellä olemisesta, ongelmien ratkeamisesta ja myös johdatuksesta, avusta.


lauantai 17. syyskuuta 2011

Introduction




In the nation



of creation


keskiviikko 14. syyskuuta 2011

Symbioosisatuja

yhdessä Yksi  - ylen kaunis, niin komea



Kakkapää. Loinen. Puolitoista. Ulkopuolinen. E.T. (kuulu joukkoon)



Vie minut Moskovaan
Kaikki tiet vievät armas, sinne-jonnekin

X Wheel of fortune / Kohtalonpyörä


Maapallo pyörii / ja rattaat kolisee

maanantai 5. syyskuuta 2011

VI Rakastavaiset / Lovers


Hurma 

Näillä leveyksillä

Kun kasvan isoksi...minäkin haluan oman päärynäpuun




Lord, I always wanted to have a pear tree of my own


perjantai 2. syyskuuta 2011

Rakas, toin sinulle kukkia / Honey, never bring me flowers with bugs


And... this is how they advice you in the ABC of life, universe and keeping your woman satisfied

Oikein


So you think it's all good now that you bring me flowers?
Väärin

I am The Independent woman of the Modern Day
...Oikeassa?

Shanti Shanti  Love, I can sense the Universe within you 

platonicus

Kaikkeen sitä voi aikansa käyttää